K-citymarket Palokalle myönnettiin Hyvä Olutkauppias -kunniakirja

Ennen K-citymarket Palokkaa vain viisi kauppaa valtakunnallisesti on saanut kyseisen tunnustuksen. Kunniakirjan myöntää Suomen Olutseura ry.

Kriteeristö Hyvälle Olutkauppiaalle on tarkka ja siihen liittyvää valikoimaa, palvelua ja asiantuntijuutta testataan asiakkaiden toimesta. Kriteereinä ovat valikoiman monipuolisuus niin kotimaisten kuin tuontioluiden suhteen, olutosaston kuluttajaystävällisyys, informatiivisuus, henkilökunnan palveluhalu ja –kyky sekä palautuspisteen toimiminen.

"Tunnustuksen keskeinen edellytys on se, että kauppias osaa kunnioittaa olutta ja tuoda vaihtoehtoja esille oluen arvon mukaisesti, olennaisena osana suomalaista juoma- ja ruokakulttuuria", Suomen Olutseura ry:n puheenjohtaja Anne Käki toteaa.

K-citymarket Palokan kauppias Arto Nokela kertoo, että Hyvä Olutkauppias -kunniakirja oli heille todella mieluinen tunnustus: "Olemme panostaneet viimeisen vuoden aikana paljon olutvalikoimamme lisäksi oluttietämykseen ja se on ollut mieluisa retki. Varsinaisen hakuprosessin aloitimme jo helmikuussa."

K-citymarket Palokassa olutkirjo on laaja: valikoima elää melko voimakkaasti ja kattaa useita pienpanimoita Suomesta. Ulkomaisia oluita löytyy upeasti yli 180 kappaletta. Tarjolla on myös useita alkoholittomia vaihtoehtoja. "Pidämme tulevaisuudessakin olutvalikoimamme monipuolisena. Etsimme jatkuvasti uusia toimittajia ja otamme vastaan asiakastoiveita", Nokela jatkaa ja kehottaa oluiden ystäviä tutustumaan kauppansa valikoimaan.