Mukavaa menoa K-citymarketin ja Cederroth Oy:n järjestämällä lasten kesäleirillä

K-citymarketeissa järjestettiin helmikuussa kilpailu, jossa palkintona oli leiripaikkoja Haukivuoren kylässä, Savon sydämessä 4.-8.6. Kymmenen onnellista voittajaa sai ottaa leirille mukaan myös kaverinsa.

Osallistujat saivat viikon mittaisella leirillä tutustua moniin eri liikuntamuotoihin lämpimässä ja aurinkoisessa säässä. "Ollaan pelattu korista ja jalkapalloa. Mulla on jo jalat ihan kipeinä ja äsken vähän venyteltiinkin. Jaloissa on jo rakkulat! Sain onneksi ohjaajalta rakkolaastarin, niin helpotti ja pystyy pelaamaan”, hehkuttaa yksi osallistuja. Luonnollisesti leirillä kerättiin myös paljon mukavia muistoja ja solmittiin myös uusia kaverisuhteita. ”Olin ihan innoissani leiripaikasta. Pyysin mukaan mun parhaan kaverin.” "Parasta on vapaa-aika, tutustuu muihin ja saanut uusia kavereita!"

K-citymarket ja Cederroth kokevat leirin järjestämisen tärkeänä yhteiskuntavastuullisena toimintana, joka kannustaa lapsia liikunnan riemuun ja yhdessä tekemiseen. Lasten liikunnalliset kesäleirit järjestettiin tänä kesänä Haukivuorella jo kahdeksatta kertaa.  

Leiriläiset poseeraavat.