Sydänliiton kunniamaininta K-citymarket Seppälän K-kauppiaalle Vesa Nurmiselle

Suomen Sydänliitto ry on myöntänyt alueellisen terveyden edistämisen kunniamaininnan Seppälän K-citymarketin K-kauppiaalle Vesa Nurmiselle Jyväskylään. Keski-Suomen Sydänpiiri ry:n toiminnanjohtaja Kristiina Pigg ja Jyväskylän Sydänyhdistys ry:n puheenjohtaja Juhani Lindholm luovuttivat kunniamaininnan kukkien kera Nurmiselle 12. kesäkuuta Seppälässä.

K-kauppias Vesa Nurminen on toiminnallaan, myönteisellä asenteellaan ja mahdollisuuksien luomisella tukenut sydänterveyden edistämistä.  Nurminen on aktiivisena toimijana toteuttanut jo kolmena vuotena näkyvästi Sydänmerkki tutuksi –tapahtuman kaupassaan yhdessä  henkilökuntansa, Keski-Suomen Sydänpiirin ry:n ja Jyväskylän Sydänyhdistys ry:n kanssa. Toiminta on tavoittanut sydänterveyden edistämisessä kaikki ikäluokat.

Alueellinen kunniamaininta myönnetään henkilölle tai yhteisölle. Palkinnon tavoitteena on korostaa sydänterveyden edistämisen ja sydänsairauksien ehkäisyn merkitystä ja samalla kiittää sydänjärjestöihin varsinaiseksi jäseneksi kuulumattomia toimijoita. Palkinnon myöntää Suomen Sydänliitto ry alueellisen hakemuksen perusteella.

Sydänliittoon kuuluu 19 sydänpiiriä, 238 sydänyhdistystä ja valtakunnalliset Sydänlapset ja -aikuiset, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE sekä Kardiomyopatiapotilaat Karpatiat.