Tekemistä välipäiviksi - rakenna jättipiparkakkutalo

K-citymarket Myyrmäen paljon mediassakin näkynyt piparkakkutalo syntyi kaupan omin voimin. Leipuri Kirsi Malmström antaa vinkit suuren piparkakkutalon rakentamiseen, jos joulun välipäivinä syntyy tekemisen puutetta.

Leipuri Kirsi Malmström on ollut alalla 20 vuotta ja työskentelee K-citymarket Vantaa Myyrmäen Fazerin leipomossa. Ennen Myyrmäen piparkakkutaloa Malmström ei ollut näin suureen piparihaasteeseen tarttunut, mutta on rakentanut joka vuosi kodissaan piparitalon. Viime vuonna Kirsi rakensi piparkakusta Sipoon kirkon. Edellisinä jouluina myös omasta kodistaan hän on tehnyt piparisen pienoismallin.

Kirsi Malmström, Kuinka K-citymarket Myyrmäen piparkakkutalo syntyi?
- Idea lähti kauppiaalta, jonka jälkeen lähdettiin suunnittelemaan toteutusta. Kaiken kaikkiaan meni kuusi työpäivää talon tekemiseen. Kaikki mahdollinen piparkakkutalossa tehtiin alusta asti itse. Esimieheni Milla Sorvojan mies suunnitteli ja rakensi piparkakkutalolle puukehikon, jonka ympärille piparkakkupalat koottiin. Apuna oli myös työharjoittelija Taru Kuisma jonka vastuulla oli tonttujen verstas pihalla. Myös työkaverini leipuri Satu Laakso auttoi sommittelussa ja rakensi pihaan kuuset.

Mitä mahdollisia kommelluksia rakentamisessa tapahtui?
- Palat olivat niin painavia, niin sokeri ei meinannut jaksaa pitää paikoillaan. Jouduttiin ottamaan lisätukea narusta, jotta saatiin talo pystyyn.

Mikä oli vaikeaa tai haastavaa?
- Palojen liimaaminen kehikkoon oli hidasta ja tarvittiin ainakin kahta ihmistä sitä tekemään. Liitosten tuli olla kestäviä, eikä syyttä. Kun talo on kaupassa esillä, niin se tuntuu kiinnostavan asiakkaita niin paljon että sitä mielellään vähän kokeilee. Talo ei välttämättä läpäise rakennustarkastajan käyntiä, mutta onneksi se kuitenkin kelpaa piparitontuille.

Talo on valtava! Miten se kuljetettiin kauppaan?
- Piparkakkukylä rakennettiin leipomon varastotiloissa ja tuotiin pumppukärryllä myymälään. Siinä tilanteessa mentiin sentti kerrallaan, kieli keskellä suuta ja hengitystä pidättäen.

Mitä asiakkaat ovat sanoneet piparitalosta?
- Piparkakkutalo on herättänyt paljon kysymyksiä siitä, miten se on tehty. Talo on selkeästi tuonut iloa kaikille ikään katsomatta. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä talo, vaan kokonainen kylä, joka on rakennettu ajatellen jokaista yksityiskohtaa. Myös talossa sisällä on valot ja joulukoristeet jotka kuultavat läpi ikkunoista.

Mitä vinkkejä antaisit kotona piparkakkutalon rakentajille?
- Taikinan pitää olla napakka; ei liian löysä eikä liian kova. Sokeri on liimaamisessa parasta ainetta. Pikeri kuivuu liian kauan, joten se ei ole paras mahdollinen liimausaine. Kannattaa itsekin kokeilla kaikkia uusia ideoita ja antaa mielikuvitukselle siivet.

Ryhtyisitkö hommaan uudelleen?
- Kyllä! Etsisin paremman reseptin vaan taikinalle.

Pidätkö itse pipareista?
- Todella paljon! Mieluummin ohuita ja koristeltuja, ne ovat parhaimpia!

Onnea matkaan kaikille kotipipariurakoitsijoille ja touhukkaita välipäiviä!

Paras kauppakaveri aina mukanasi

Tilaa henkilökohtaiset edut

Tuoreimmat jutut

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Ajankohtaista

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.