Pitää Pystyä Puhumaan....pah...

Sunnuntai 26.10.2014 - klo 10.08 - Blogissa: Kauppias kokkaa ja kokeilee

Tiedäthän ne naistenlehtien jutut, joissa tunnetut henkilöt paljastavat käsilaukkunsa sisällön. Sisältö on mielenkiintoista ja sitä on paljon - useimmilla. Toki koskaan en ole nähnyt kenenkään kassissa kenkiä tai sukkia, toissaviikkoisesta banaanista puhumattakaan...

Kaikkein kamalin paljastusjuttu tulisi jos ruokakauppiasta pyydettäisiin paljastamaan jääkaappinsa tai ylipäätään ruokakaappinsa sisältö. Purnukkaa ja tuubia nimittäin riittää. Tavarantoimittajien näytteitä - niitäkin joita ei ikinä tule käytettyä, mutta jotka joka tapauksessa raahaa kotiin. Rikkoutuneita tai muuten myyntikelvottomia pakkauksia. Ja niitä joissa päiväys oli lähellä (tai jo mennyt) jo kotiin tuotaessa. Minä en ikinä paljasta ruokakaappiemme sisältöä kenellekään. Vieraillekin sanotaan että pyydettäessä saa, kaappeihin ei kannata kajota.

Vaikka ruokakaappiemme sisältö on kevyesti sanottuna kaaosmainen, löytyy sieltä kuitenkin (näiden parempia aikoja odottavien purnukoitten lisäksi) aina parmesaania, fetaa, mozzarellaa, sitruunaa ja pastaa. Ja punaviiniä.

Nimittäin meidän perheen koossapitämä voima - PPPP - ei ole Pitää Pystyä Puhumaan (puuskuttamatta) vaan yksinkertaisesti Parmesan, Pasta ja Punaviini (ja tamperelaisittain Pasilika).

Kokille lasi viiniä.

Kokille lasi viiniä.

 

Löysin uuden ruokalehden nimeltään Soppa 365 jossa oli mielestäni runsas kattaus ideoita, joita aion kokeilla. Mukavasti kirjoitettu ja kuvitettu herkullisin kuvin.  Kaksi pastaruokaa pääsi jo testiin ja voin suositella. Todella maukkaita. Helppoja ja nopeita tehdä. Arkiruokaa parhaimmillaan!

Näistä ei voi tulla kuin hyvää!

Näistä ei voi tulla kuin hyvää!

 

SIENI-PEKONIPASTA

4 annosta
300 g spagettia (minä käytin sitruuna-pippurispagettia joka on ihanaa ihan sellaisenaankin!)
4 dl kanttarelleja
2 valkosipulinkynttä (pistin taas vähän useamman...)
100 g pekonia (paketissa on 140 g joten miksi ihmeessä jättäisin 40 g jääkaappiin...??)
mustapippuria
2 rkl sitruunan mehua
2 rkl tilliä
1 dl raastettua parmesaania

1. Puhdista sienet ja paloittele. Hienonna valkosipuli (minä en koskaan käytä puserrinta vaan pilkon veitsellä...). Pane pasta kiehumaan.
2. Pilko pekoni (saksilla käy kätevästi) ja ruskista. Lisää sienet ja valkosipulit ja mausta pippurilla. Lisää vielä sitruuna ja hienonnettu tilli.
3. Sekoita pasta kastikkeen joukkoon ja päälle vielä aimo annos parmesaania. Se oli siinä.

Tästä ei puutu mitään. Paitsi ehkä lasillinen punaviiniä.

Tästä ei puutu mitään. Paitsi ehkä lasillinen punaviiniä.

 

MOZZARELLA-TUOREPINAATTISPAGETTI

4 annosta

400 g spagettia
250 g kirsikkatomaatteja
3-4 valkosipulinkynttä
1/2 dl oliiviöljyä
2 rkl kapriksia (laitoin varrellisia kapriksia koska ne ovat ihania ja kauniita!)
1 ruukku basilikaa
100 g babypinaattia (ja tavallinenkin käy!)
1/2 sitruunan mehu
suolaa, pippuria
2 palloa mozzarellaa (puhvelinmaito - Pirkka mozzarella di bufala on hyvä!!!)

1. Laita spagetti kiehumaan suolattuun, runsaaseen veteen.
2. Paista puolitettuja tomaatteja ja pilkottuja valkosipuleita öljyssä. Lisää kaprikset.
3. Valuta spagetti ja lisää tomaattien joukkoon. Lisää hienonnettu basilika ja pinaatti. Mausta reilusti sitruunalla, suolalla ja pippurilla. Revi mozzarella päälle ja lorauta vielä oliiviöljyä kevysti kastikkeeksi. (Meillä jokainen halusi päälle vielä raastettua parmesaania....)

 

Mitkä värit!

Mitkä värit!

Tämän helpompaa arkiruokaa on vaikea keksiä!

Tämän helpompaa arkiruokaa on vaikea keksiä!

 

Nämä kaksi pääsivät ehkä "arkiruokasuosikit" -listalleni. 

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.