Tätä sienikeittoa syö vaikka ei sieniä sietäisikään

Keskiviikko 28.10.2015 - klo 12.29 - Blogissa: Kauppias kokkaa ja kokeilee

Tämä syksy on ainakin suppisten osalta ollut suotuisa. Tosin valitettavasti myös hirvikärpästen osalta.

Hirvikärpästen kanssa suojaus on A ja O.
Pirkan sukkahousuniksi on edelleen kokeilematta.
Uskoisin että 15 den ja beige väri takaa parhaan näkyvyyden;)


Meillä tuoreet suppikset koitetaan syödä sellaisenaan saman tien, mutta jos säilömisen tarve tulee, minä suosin kuivausta. Levittelen sanomalehden päälle, vien saunan lattialle ja annan lattialämmityksen hoitaa homman. Muutama päivä ja sitten lasipurkkiin. Helppo lisäillä mihin tahansa ruokaan ja tulee tosiaan mieleen lisäillä kun näkee purkin siinä hyllyllä.
Pakasteeseen meillä tahtoo unohtua (ihan kaikki).

Teinin kauhuksi monta purkkia on vielä talven varalle;)

Meidän perheessä on yksi joka ei sieniä siedä.
Silti sinnikkäästi koitan ujuttaa kuivaamiani suppiksia kastikkeisiin, keittoihin, patoihin ja piirakoihin. Yleensä teini löytää hakkeluksen ja pistää syrjään.

Tämä keitto tosin uppoaa. Uskoisin että taika piilee curryssa ja kookoksessa.

Suppilovahverokeitto joka kelpaa "ei sieniä sietävälle"

tuoreita tai kuivattuja ja liotettuja suppilovahveroita (litra?)
nokare voita
2-3 valkosipulinkynttä pienennettynä
2-3 tl currytahnaa (vihreää meni viimeksi)
1 tölkki tomaattimurskaa
mustaapippuria
2 dl vettä
kasvisliemikuutio
1 tölkki kookosmaitoa
koristeeksi korianteria

1. Freesaa pieneksi hakatut sienet pannulla jotta saat nesteet pois. Lisää vähän voita ja pilkotut valkosipulit sekä currytahna. Anna hautua ja tarkista maku.
2. Lisää tomaattimurska ja mustaapippuria reilusti. Hauduta ja tarkista maku.
3. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Hauduta.
4. Lisää kookosmaito. Hauduta ja tarkista maku.
5. Tarjoile ja koristele korianterilla.

Kun teen keittoa "vain itselleni" jätän sienet suuriksi. Teinille pilkon pieneksi.

Korianteri kuuluu kalustukseen. Eikä pelkästään näkönsä vuoksi.

Jostain syystä tämä sienikeitto kelpaa sillekin joka EI SIENIÄ SYÖ!

Onneksi koko kattilallinen jäljellä!

Tänä syksynä olen nauttinut tuoreet suppikset ihan vain sellaisenaan, pannulla freesattuna. Tosin kyytipojaksi olen murustanut usein fetaa. Mikä ihana makuyhdistelmä! Ja tämä menee mukavasti minkä tahansa ruoan kanssa kaverina.

Feta antaa sopivasti suolaa, joten varo lisäämästä sitä! Kaipaa kaveriksi vain mustaapippuria!

Ylivoimaisesti kätevin tapa säilöä!

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.