TERVEtullut vaihtoehto glögille!

Maanantai 01.12.2014 - klo 10.08 - Blogissa: Kauppias kokkaa ja kokeilee

Vaikka glögin nauttiminen kynttilän polton ohella on parasta joulunodotus -puhdetta, täytyy myöntää että olen hiukan kyllästynyt valmisiin glögivaihtoehtoihin. Lähinnä niiden makeuden takia.  Samoin en ole koskaan pitänyt rusinoista enkä kyllä manteleistakaan, mutta kyllä niitä silti tulee glögin sekaan lisäiltyä. Miksihän ihmeessä?

Löysin sattumalta kaksi uutta, herkulliselta kuulostavaa juomaohjetta. Drinkkiohjeet antoi baarimestari  Mika Räisänen ja päätin oitis että nämä tulevat korvaamaan tämän talvikauden joulu -drinksut. Toinen maistuu kuumana, toinen kylmänä. Kaikille makunsa mukaan.

Terveellinen, kaunis, maistuva. Tämän kauden glögi -haastaja nro 1.

Terveellinen, kaunis, maistuva. Tämän kauden glögi -haastaja nro 1.

 

GOJITOTI

granaattiomenasta puristettua mehua
karpalomehua
hunajaa
sitruunaa
gojimarjoja
koristeeksi minttua

1. Esilämmitä lasi täyttämällä se kuumalla vedellä.

2. Purista granaattiomenasta "shotillinen" mehua. (Minä puristin mehut ja siemenet blenderiin ja pistelin mehuksi. Hieman jäi rakeinen koostumus, mutta oli mukava suutuntuma.)

3. Kaada granaattiomenamehun päälle kuumennettu karpalomehu.

4. Lisää sopivasti hunajaa makeuttamaan ja purista sopivasti sitruunasta mehua.

5. Kauho gojimarjoja rusinoiden tapaan koristeeksi ja makupalaksi. (Et usko mutta meillä ei ollut gojimarjoja joten lusikoin joukkoon granaattiomenan siemeniä. Sekin toimi!)

6. Koristeeksi jotain vastaväriä, siis vihreää:) Vaikkapa minttua.

7. Jos haluat terästystä, rommi, gin tai vodka käyvät hyvin. Minä kokeilin ginillä. Toimi.

Paitsi herkulliset, myös superterveelliset raaka-aineet!

Paitsi herkulliset, myös superterveelliset raaka-aineet!

 

INKIVÄÄRIDRINKKI

inkivääriä
kurkkua
jääpaloja tai jäämurskaa
kivennäisvettä
hunajaa
sitruunaa

1. Murskaa tai raasta sokeripalan kokoinen pala inkivääriä. (Raastoin - helpoin tapa.)

2. Lisää lasinpohjalle n. 2 cm palanen kurkkua ja nuiji nämä yhdessä hienoksi (varmaan voisi pyöräyttää myös blenderillä) muussiksi.

3. Puserra joukkoon sopivasti sitruunamehua ja makeutukseksi hunajaa. Testaa happokkuus ja makeus.

4. Lisää jääpaloja tai murskaa niin paljon kuin lasiin mahtuu.

5. Lisää kivennäisvesi ja sekoita inkivääri/kurkku -massa lusikalla tehokkaasti irti lasin pohjasta.

6. Koristele kurkkuviipaleella tai palasella inkivääriä.

 

 

 

Koristeena kiekura kurkkua!

Koristeena kiekura kurkkua!

 

Ystäväni ihmetteli että miten ihmessä minulla, työssäkäyvällä äidillä voi olla aikaa työpäivän jälkeen puuhastella kokkikokeilujen ja niistä kirjoittamisen, jooga - ja valmennusharrasteiden ja tanssituntien kanssa.
Minä olen sitä mieltä että kaikkeen mukavaan löytyy aikaa. Aina. Kyse on valinnoista.

Mutta kysypä milloin viimeksi silitin tai mankeloin lakanat, pesin ikkunat, järjestin valokuvat tai siivosin sukkalaatikon. En muista. Kyllä semmoisia hommia ehtii myöhemminkin tehdä. Ja jos jää tekemättä niin ei se maailma siihen kaadu. Minusta noihin hommiin sopii sanonta: "Mikä kiire tässä on, eihän talo ole tulessa!"

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.