Varaslähtö parsasesonkiin

Maanantai 20.04.2015 - klo 10.38 - Blogissa: Kauppias kokkaa ja kokeilee

Kannatan ehdottomasti kauden mukaisten kasvisten ja vihannesten käyttöä. Se on paitsi ympäristön kannalta järkevää, myös viisasta noin niinkuin maunkin kannalta.

Kaupan hyllyjen notkuva valikoima ei aina ole ihan optimaalinen kausisesonkeja ajatellen, mutta toisaalta kaupan on vastattava kysyntään. Jos asiakas haluaa granaattiomenansa muulloinkin kuin juuri ennen joulua, parasta sitä on löytyä myös meiltä.

MUTTA. Asiassa on edistytty myös kaupan taholla, keskitymme myynnissä kyllä nykyään aktiivisesti sesonkien mukaisten tuotteiden esillelaittoon ja myyntiin. Olen myös sitä mieltä että kaupan tehtäviin kuuluu paitsi "valistus" myös terveellä tavalla kysynnän ohjaaminen järkevään suuntaan. Pikkuhiljaa tässä opetellaan, sekä kauppa että kuluttaja.

Satokausikalenteri on muuten loistava tuote, joka auttaa löytämään juuri sesongissa parhaillaan olevat vihannekset ja kasvikset. Käy tutustumassa.

Vaikka parsan paras sesonki on vasta toukokuussa, kaupan hyllyltä löytyy nyt jo tankoparsaa, Perusta. Kotimaistakin on tiedossa, mutta sitä saa vielä odotella. Kiellosta huolimatta otin varaslähdön ja valmistin lauantai-illan kunniaksi tätä herkkua. Grillaten ja ilman mitään kastikkeita. Parasta.

GRILLATTU PARSA

1. Huuhtele parsat ja napsauta tyvestä puumainen osa pois. Vihreitä parsoja ei tarvitse kuoria.
2. Asettele laakeaan astiaan tai uunipellille, päälle oliiviöljyä ja vähän sormisuolaa.
3. Grillaa uunissa n. 5 minuuttia kunnes ovat kauniin värisiä ja "haarukanmentäviä".
4. Päälle vielä vähän mustaapippuria, sitruunanmehua ja parmesan -juustoa.
Muuta ei tarvita.


Nopea iltaherkku tai loistava alkuruoka!


Arvioin aina määrän väärin, loppuu yleensä kesken!