Alkupaloja uudelle vuodelle

Tiistai 27.12.2016 - klo 11.54 - Blogissa: Pala kakkua

Joulun ruokia vielä sulatellaan, mutta katse on jo uudessa vuodessa. Nämä joulun ruokapöydässä olleet ruoat sopivat hyvin myös tulevan viikonlopun juhlapöytään.

Waldorfin salaatti on useasti liitetty juhlien ruokalistaan. Tosin se sopisi hyvin ihan muutenkin ruokalistalle tai vaikkapa iltapalasalaatiksi leivän kanssa. Tein sitä vaihteeksi jouluksi ja olihan se hyvää! Tässä reseptini:

Waldorfin salaatti (5:lle)

3 vartta lehtiselleriä (tuttavallisemmin varsiselleriä)
2 omenaa
1 tlk (227/140g) ananaspaloja omassa mehussa tai vastaava määrä tuoretta ananasta
3 dl viinirypäleitä
½ dl hasselpähkinärouhetta

Kastike:
100 g majoneesi
100 g kermaviiliä
½ rkl sitruunamehua

Leikkaa lehtiselleri viipaleiksi ja kuutioi kuoritut omenat. Valuta ananaspalat, voit myös leikata niitä hiukan pienemmiksi paloiksi. Leikkaa viinirypäleet puoliksi. Sekoita salaatin aineet keskenään kulhossa. Sekoita kastikkeen aineet keskenään sekaisin ja lisää salaattiin. Sekoita ja anna maustua hetki kylmässä.

Kommentit: Käytin salaatissa tuoretta ananasta ja tästä Waldorfin salaatista tulikin niin raikas. Suosittelen uudenvuoden ruokapöytään.

Joulupöydässämme oli kaksi uutta ruokaa Jyrkin siskon tuomina: lohipastrami ja toast skagen. Molemmat olivat hyviä ja tekivät kauppansa myös nuorisolle. Nämäkin sopivat vaikka uudenvuoden ruokapöytään. Tässä sinulle vielä niiden reseptit:

Lohipastrami (n. 15 annosta)

n. 600 g merilohta fileenä
1 rkl karkeaa suolaa
1 tl sokeria
Hiukan rouhittua musta- tai viispippuria

1 ½ rkl Santa Maria wasabi-seesamimausteseosta
2 rkl seesaminsiemeniä
1 tl rouhittua mustapippuria

Lisäksi: rapeaa salaattia vadille

Kastike:
1 prk (a 200g) creme fraichea
2 tl sinappia
2 tl hunajaa
Hiukan suolaa

Poista lohesta ruodot. Nosta lohifilee kelmun päälle nahkapuoli alaspäin. Ripottele pinnalle tasaisesti suolaa ja sokeria sekä rouhittua pippuria. Kääri filee kelmuun ja nosta kala jääkaappiin vuorokaudeksi. Pyyhi kalan pinnalta suola pois. Poista nahka. Leikkaa filee ruotoviivojen mukaisesti pitkittäin neljään tankoon. Sekoita wasabi-seesamimausteseos, seesaminsiemenet ja rouhittu mustapippuri keskenään ja mausta sillä lohifileetangot. Paista lohitangot kuumalla pannulla ilman rasvaa niin, että pinta ruskistuu hieman joka puolelta. Kääri jokainen lohitanko erikseen kelmuun tiukaksi paketiksi ja nosta jääkaappiin tunniksi tai kahdeksi (tai pakastimeen hetkeksi). Leikkaa tangot n. 1 cm paksuisiksi viipaleiksi. Revi salaattia vadille ja laita lohipastramit sen päälle tarjolle. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja tarjoa lohipastramin kanssa.

Kommentit: Älyttömän hyvää!

Saaristolais-skagen eli katkarapuleivät (n. 8-10:lle)

4-5 viipaletta saaristolaisleipää

Täyte:
300 g katkarapuja (tai ravunpyrstöjä liemessä)
1 ruukku tuoretta tilliä
1 ruukku ruohosipulia tai 1/3 nippu kevätsipulia
1 dl majoneesia
1 dl smetanaa
1 rkl sinappia
Rouhittua mustapippuria tai sitruunapippuria

Koristeeksi: kirjolohen- tai siian mätiä, tuoretta tilliä ja sitruunaa

Tee ensin täyte. Sulata ja valuta katkaravut (tai valuta ravunpyrstöt liemestä). Hienonna tilli ja ruohosipuli. Sekoita majoneesi, smetana ja mausteet keskenään. Lisää joukkoon katkaravut, tilli ja ruohosipuli, sekoita. Leikkaa saaristolaisleipäviipaleet vielä kolmioiksi. Jaa katkarapuseos leiville. Koristele leivät mädillä, tillillä ja sitruunaviipaleilla (leipäviipaleen koosta riippuu, moneenko palaan täyte riittää).

Kommentit: Nämä pienet suupalat sopivat mainiosti alkupalaksi ja salaatin kaveriksi.

Loistava valinta uudenvuoden ruokalistalle!

Makurikasta uutta vuotta 2017!

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.