Kardemumman taikaa

Keskiviikko 07.09.2016 - klo 16.05 - Blogissa: Pala kakkua

Olipa sunnuntai, kun leivoin ja leivoin ja mikä ihana tuoksu leijailikaan keittiössä.

Pihallamme on neljä luumupuuta, joista satoa on tänä syksynä riittänyt. Luumut ovat sopivan makeita ja samalla kirpeitä, mutta aivan liian pieniä minun makuuni. Syötyä niitä kyllä tulee, mutta kun niistä pitäisi kivi ottaa pois, niin ikä ja terveyshän siinä melkein menee! Kirsikkatomaatin kokoisista luumuista ei paljon jää, kun kivi on pois. En tiedä miksi ne luumut olikaan niin pieniä tänä syksynä? Joka tapauksessa, halusin leipoa luumupiirakan. Pyörin netissä ja selailin kirjoja. Loppujen lopuksi löysin Kinuskikissan blogista yhden omenapiirakkareseptin, josta kehittelin luumupiirakan reseptin. Tällainen siitä tuli:

Luumukätkö (10-12:lle)

Pohja:
225 g Sunnuntai leivontamargariinia
1 ½ dl sokeria
2 keltuaista
5 dl Sunnuntai erikoisvehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
Tuorejuustotäyte:
2 prk (a 250g) mascarpone –tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 valkuaista
Täytteen päälle:
7 ½ dl luumunpuolikkaita (luumuja halkaistuna ja kivi poistettuna)
Pinnalle:
kolmasosa pohjataikinasta
Vuoan voiteluun: margariinia

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset, säästä valkuaiset täytettä varten.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos taikinaan. Voitele korkeareunainen piirakkavuoka (halk. noin 24-26 cm). Levitä noin 2/3 taikinasta vuoan pohjalle ja
reunoille. Sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä pohjataikinan päälle. Halkaise luumut ja poista kivi. Laita luumunpuolikkaat täytteen päälle vieri viereen. Murenna jäljelle jäänyt pohjataikina piirakan pinnalle.Paista piirakkaa +200 asteessa uunin alatasolla noin 40-45 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa, suojaa pinta leivinpaperilla. Paistoaikaan vaikuttaa vuoan koko ja -materiaali sekä uunin teho.

Kommentit: kirpeä luumu ja kardemumman lämpö sopivat täydellisesti yhteen. Tämä
luumukätkö sopii erinomaisesti pimeneviin iltoihin glögin kanssa. Siis glögiä odotellessa.

Meillä tykätään kahvikakuista. Oli ne tiikerikakkua, maustekakkua tai vaikkapa kesäkurpitsasta tehtyä maustekakkua. Kyllä, kuulit oikein. Tällainen se on:

Maustekakku kesäkurpitsasta (15 palaa)

3 dl raastettua kesäkurpitsaa (n. 150g)
3 kananmunaa
3 dl sokeria
4 ½ dl Sunnuntai erikoisvehnäjauhoja
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
1 ½ dl Sunnuntai leivontamargariinia sulatettuna tai Juoksevaa Sunnuntaita
1 dl (100g) kermaviiliä
Vuoan voiteluun: margariinia
Vuoan jauhottamiseen: korppujauhoja

Pese kesäkurpitsa ja raasta karkeaksi raasteeksi. Yhdistä kuivat aineet. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää kuivat aineet, sulatettu margariini, kermaviili ja kesäkurpitsaraaste. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun rengaskakkuvuokaan (vetoisuus 1,8 l). Paista uunin alatasolla + 175 asteessa noin 45-50 minuuttia.

Kommentit: tämä kakku hupeni nopeasti ja maistui varsinkin nuorisolle.
Tämän reseptin olen joskus kauan sitten löytänyt Raisio Yhtymän reseptisivuilta.

Oli niin rentouttavaa leipoa vailla aikataulua ja nauttia vapaapäivästä.

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.