Kasviskarnevaalit meidän tapaan

Maanantai 05.10.2015 - klo 15.35 - Blogissa: Pala kakkua

Joskus tekee mieli maistuvaa kasvisruokaa, tai mukailtua sellaista. Liha miehet kylläisinä pitää, joten jos teen kasvisruokaa, on siinä oltava jollakin tapaa lihaakin. Yksi bataatti on odotellut jääkaapissa jo jonkin aikaa, joten nyt päätin päästä hiukan helpommalla ja tein bataattikeiton. Se on joka kerta niin hyvää ja sain herkutella sen ihan yksikseni, sillä muu perhe pääsi testaamaan meksikolaista tortillalasagnea. Kyllä oli yllätys, että näinkin voi lasagnea valmistaa, ja lopputulos on loistava huomioiden, että tässä tapauksessa lasagne tehdään tortilloista. Heräsikin ajatus, mihin kaikkeen meidän ohrarieskat taipuukaan. Täytyypä laittaa ideat hautumaan. Tässä reseptini bataattikeitosta!

Kermainen bataattikeitto (4:lle)

8 dl vettä
1 kpl kasvisfondi
1 bataatti (n. 700g)
1 omena
pala purjoa
2 dl ruokakermaa
1 tl juoksevaa hunajaa tai sokeria
½ tl kuivattua rakuunaa
suolaa
(rouhittua viispippuria tai rosepippuria)

Lisää kiehuvaan kasvisliemeen kuorittu ja kuutioitu bataatti sekä viipaloitu purjo. Anna kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia, lisää kuorittu ja kuutioitu omena. Anna kiehua vielä n. 5 minuuttia, kunnes bataatit ovat kypsiä. Soseuta keitto liemineen esim. sauvasekoittimella. Lisää ruokakerma ja mausteet. Kuumenna! Herkuttele keitto esim. saaristolaisleivän tai patongin kanssa.

Surffasin tavarantoimittajan internetsivuilla ja lueskelin reseptejä Dolmio-sivuilla. Nämä kaksi seuraavaa resepti-ideaa sain sieltä.

Meksikolainen tortillalasagne (6:lle)

400 g vähärasvaista naudan jauhelihaa
margariinia paistamiseen
1 punainen paprika
1 sipuli
(1 punainen chili)
1 prk Dolmio Bolognese extra basilika 500 g
1 prk Dolmio lasagnekastike 470 g
5 kpl pehmeää tortillaa

Väliin ja pinnalle: juustoraastetta

Ruskista jauheliha pannulla margariinissa. Lisää joukkoon kuutioitu paprika ja hienonnettu sipuli. Mausta halutessasi hienonnetulla chilillä. Lisää bolognesekastike joukkoon, ja kuumenna kastike kiehuvaksi ja anna hautua muutama minuutti. Laita voidellun pyöreän (halk. 24 cm) uunivuoan pohjalle ensin tortilla. Lusikoi bolognesekastiketta sekä lasagnekastiketta tortillalle, ripottele vielä juustoraastetta. Toista kerrokset niin, että päällimmäiseksi tulee vain lasagnekastiketta. Ripottele vielä pinnalle juustoraastetta. Paista uunissa + 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on saanut hiukan väriä. Anna tortillalasagnen vetäytyä kymmenisen minuuttia.

Kommentit: Yllätys, kuinka mehevä ja erinomaisen makuinen lasagne siitä tuli. Kaikki pitivät ruoasta!

Täytetyt paprikat (4-6:lle)

Täyte:
300g vähärasvaista naudan jauhelihaa
margariinia paistamiseen
1 prk Dolmio Classico smooth kastiketta 500g
1 kpl kesäkurpitsaa (pieni)
1 porkkana
1 valkosipulin kynsi
suolaa
rouhittua mustapippuria

4 kpl suippopaprikoita
pinnalle: juustoraastetta

Ruskista jauheliha pannulla margariinissa. Lisää joukkoon raastettu kesäkurpitsa ja porkkana, sekä Dolmio kastike. Kuumenna ja lisää mausteet, anna kiehua hiljalleen muutaman minuutin ajan. Halkaise suippopaprikat puolikkaiksi. Aseta ne voideltuun uunivuokaa tai leivinpaperin päälle pellille. Täytä paprikat jauhelihatäytteellä ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista uunissa +200 asteessa noin 20-25 minuuttia.

Kommentit: uunipaprikat ovat aina hyviä kun täyte maistuu sopivasti! Jauhelihatäytteen määrä oli liian suuri paprikoihin nähden. Jos käytät tavallisia punaisia paprikoita, saat täytettä paprikoihin menemään enemmän. Suippopaprikat ovat hauskan mallisia ja täytettä oli mielestäni sopivasti suhteessa paprikaan. Lopputäyte tuli lusikoitua sellaisenaan iltapalana :)

Maukasta syksyä sinulle!

 

 

 

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.