Kaverijuhlat

Maanantai 04.01.2016 - klo 15.14 - Blogissa: Pala kakkua

Lupasin meidän tyttärille, että he voivat kutsua kavereita yökylään joululomalla, kun miesväki on toisaalla. Välipäivien koristreenien jälkeen meille tuli iloisia neitejä kylään. Zossu oli miettinyt etukäteen illan ruokalistan, joten sain tehtäväksi tuoda kaupasta tarvittavat raaka-aineet kotiin. Kyselin etukäteen, miten voin asiassa vielä auttaa, mutta he kyllä pärjäävät ja haluavat itse tehdä kaiken. Hieno homma, ajattelin!

Yritin pysyä pois keittiöstä, kun odottelin saunavuoroani. Saunasta tullessani pääsinkin melkein valmiiseen pöytään, viimeistelyssä sain auttaa. Työnjako oli ilmeisesti tehty niin, että kaksi vanhempaa neitiä oli työnjohtajina, kolme koriskaverusta kokkaili ja minulle jäi keittiön siivous! Mutta se ei haitannut, niin hyvää ruokaa oli.

Tässä tyttöjen ruokalista.

Tortilloja (tortillakupit)

jauhelihatäyte
paistettua broileria
fetaa kuutioituna
paprikaa, tomaattia ja tuoretta kurkkua kuutioina
ananaspaloja
sipulia kuutioituna/hienonnettuna
jääsalaattia
juustoraastetta
taco- ja salsakastikkeet sekä eri makuisia kermaviilidippejä

Jälkiruokana: suklaafondue, mansikat ja vaahtokarkit

Joulupukki toi tytöille pienen fondueastian, jolla kätevästi sai suklaan sulamaan ja dippailtua mansikoita sekä vaahtokarkkeja. Olipa se kivaa puuhaa, minustakin!

Yöruokana: chipsejä ja kermaviilidippejä

Zossu pyysi minua tekemään Oreo Cheesecake -juustokakun, mutta näihin kekkereihin en sitä ehtinyt tekemään. Kyselin tietenkin, millaisen hän haluaa, mutta sain kuulemma itse katsoa reseptin netistä. No, niitä löytyikin paljon ja valitsin kokeiltavaksi Kraftin sivuilta Mini Oreo Cheesecake -juustokakut. Ja kyllä ne ovatkin herkullisia. Nämä pienet juustokakut ovat helppoja tehdä ja varsin nopeitakin, joten suosittelen. Vein muutaman juustokakun kaupalle ja nopeimmat saivat niitä maistaa. Voit itse nimetä ne suosikkikeksien mukaan, sillä Oreo-keksien tilalle käy ihan hyvin mikä tahansa samantyyppinen täytekeksi: Fazerin Marianne, Fazerina tai vaikka Domino.

Tässä vielä resepti.

Mini Oreo Cheesecakes (12 kpl)

Juustotäyte:
2 pkt (a 200g) maustamatonta tuorejuustoa
2 kanamunaa
1 dl sokeria
1/2 tl vanilliinisokeria
Vuoan pohjalle:
12 kpl Oreo-keksiä

Lisäksi: muffinipelti ja paperisia muffinivuokia

Koristeluun: Oreo-keksejä ja kermavaahtoa

Sekoita täytteen aineet keskenään. Laita muffinipellin syvennyksiin paperinen muffinivuoka ja sen pohjalle yksi Oreo-keksi. Jaa täyte keksien päälle vuokiin. Paista uunissa + 200 asteessa n. 20 minuuttia. Nosta pienet juustokakut muffinipellin syvennyksistä ja anna jäähtyä. Irrota juustokakkujen ympäriltä muffinipaperi. Koristele juustokakut esim. kermavaahdolla ja Oreo-kekseillä.

Tuunaa: korvaa maustamaton tuorejuusto esim. vanilja- tai sitruunatuorejuustolla, käytä tällöin vähemmän sokeria!

Voit myös käyttää muita keksejä, esim. Domino tai Ballerina -täytekeksejä.

Koristeluvinkit: kermavaahtoa ja mansikoita tai tarjoa juustokakut sellaisenaan.

Kyselin Zossulta, mistä hän sai idean näihin juustokakkuihin. Vastaus oli: YouTubessa joku vloggaaja oli tehnyt niitä videossaan. Näin se tuotemarkkinointi kulkee nuorison keskuudessa, ajattelin! Näin herkullisesti arkemme jatkui kohti uuden vuoden juhlaa. Uutenavuotena moni tekee uudenvuodenlupauksen, teitkö sinä? Itse olen huono siinä asiassa, pyrin ennemmin tekemään lupauksia pitkin vuotta…

 

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.