Luo kotiisi lämmin joulutunnelma

Kotiin syntyy joulutunnelma myös ilman hurjaa joulusiivousta. Lämpöä jouluiseen kotiin tuovat niin joulukuusi, koristeet kuin kynttilätkin.

Joulukuusen koristeleminen

Jos oikean kuusen ostaminen tuntuu vaivalloiselta, on kestokuusi helppo, kestävä ja taatusti kaunis valinta. Kestokuusessa on tuuheat, helposti taivuteltavat oksat sekä kätevästi pystytettävä, tukeva metallijalka.

Koristele kuusi esimerkiksi kauniilla punaisilla joulupalloilla - jotka voivat muuten olla myös neulottuja!

Kaunis joulusukka yllättää

Joulusukan voi ripustaa ovenpieleen, ja siihen mahtuu suurempikin paketti. Anna mielikuvituksen lentää – millainen paketti sukkaan tänä jouluna sujahtaa?

Joulurauhaa kynttilänvalossa

Jouluna kuuluu polttaa kynttilöitä. Iittalan Kivi-kynttilälyhdyt koristavat kauniisti myös joulupöytää. Tuoksukynttilät luovat tunnelmaa koko kotiin. Kokeile esimerkiksi limetintuoksua!

Älä unohda myöskään perinteistä enkelikellokynttilää. Muista hankkia valkoiset kynttilät kelloon erikseen. Kodin ulkopuolella pakkasessa ohikulkijoille joulumieltä tuo puolestaan perinteinen tallilyhty.

Perinteikkäät koristeet

Perinteikkäät joulukoristeet, kuten olkipukki ja joulukranssi, kuuluvat ehdottomasti loppuvuoden juhlaan! Asettele olkipukki olohuoneeseen ja joulukranssi ovensuuhun toivottamaan jouluvieraat tervetulleiksi.

Joulukukka tekee juhlan

Kaunis amaryllis eli ritarinkukka on suosittu joulunajan kukka, jonka punainen väri luo kotiin lämmintä, jouluista tunnelmaa. Myös valkoinen amaryllis on näyttävä joulukodin koristaja, joka kukkii pitkään. 

Joulun tunnelmaa ja lahjaideoita

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.