Tutustu työtehtäviimme

Asiakaspalveluhenkiset, ammattitaitoiset ja osaavat ihmiset ovat vahvuutemme. Alan työkokemus ja koulutus katsotaan toki eduksi, mutta olitpa sitten kokenut kaupan alan ammattilainen tai myynnin ja asiakaspalvelun sydämenasiaksi kokeva vasta-alkaja, K‑citymarket-ketjussa on tarjota haastavia tehtäviä kaikille!

 

Työsuhteet kaupoissa ovat koko- tai osa-aikaisia. Tarjolla on myös määräaikaisia työsuhteita erityisesti sesonkiaikaan. Alla pääset tutustumaan eri tehtäviimme.

Kassamyyjä

Kassapalvelun merkitys asiakkaan ostoskäynnin onnistumisessa on ratkaisevan tärkeä. Kassamyyjä saattaa olla ainoa kaupan työntekijä, jonka kanssa asiakas asioi ostoskäyntinsä aikana henkilökohtaisesti. Tästä syystä K‑citymarketin kassoilla asiakkaita palveleekin iloinen ja ystävällinen henkilökunta.

Kassamyyjän tehtäväkenttä on laaja. Nopean ja tarkan kassatyöskentelyn lisäksi tehtävässä menestyminen edellyttää muun muassa talon tapojen, osastojen toimintojen ja turvallisuusasioiden hyvää hallintaa. K-citymarketissa kassamyyjä on moniosaaja, joka työskentelee myös ajoittain muilla osastoilla myyjänä. Tällöin tehtäviin kuuluvat mm. myyntityö ja esillepano.

Kassapalvelu on K-citymarketissa sujuvaa ja asiakkaat voivat luottaa siihen, että rahastus suoritetaan huolellisesti ja virheettömästi. K-citymarketin kassalla asiakas saa ystävällistä ja hyväntuulista palvelua. Asiakaslupauksemme onkin "Kaupan päälle hyvä mieli."

Käyttötavaramyyjä

Käyttötavaramyyjä on K-citymarketin todellinen moniosaaja, joka osaa palvella asiakasta oman osastonsa lisäksi myös kaupan muilla osastoilla. Myyjän toimenkuva on monipuolisen vaativa, sillä valtaosa myyjän työajasta kuluu tärkeään myynti- ja asiakaspalvelutyöhön. Tämän lisäksi tehtävään kuuluu tuotteiden esillepanoa, kauppakunnosta huolehtimista, erilaisia tavarankäsittelytehtäviä sekä kassatyöskentelyä.

Jokainen työpäivä on erilainen. Aamuvuorossa työskentelevät myyjät saapuvat töihin jo kukonlaulun aikaan purkamaan yöllä saapuneita kuormia. Tavarat on saatava hyvissä ajoin esille ennen kuin asiakkaat saapuvat ostoksille. Kaupan auki ollessa myyjän tärkein työtehtävä onkin myyntityö, näin ollen edellytämme kaikilta myyjiltämme positiivista asennetta ja halua myydä. Myyntityön ohessa myyjät huolehtivat tuotteiden esillepanoista ja siitä, että kaupassa vallitsee yleinen siisteys ja järjestys, hintamerkinnät ovat oikein ja oikeilla paikoillaan ja tuotteet löytyvät helposti ja vaivattomasti.

Jokainen myyjä toimii tehtävässään ketjun parhaiden toimintatapojen ja menetelmien mukaisesti siten, että saavutetaan paras asiakastyytyväisyys, myynti, tulos ja toiminnan sujuvuus. Parasta itsenäisessä myyjän tehtävässä onkin työn monipuolisuus. Omasta vastuualueesta huolimatta kyseessä on kuitenkin tiimityö. Omalla osastolla tehdään töitä yhdessä, yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. 

Asiakaspalvelupäällikkö

Asiakaspalvelupäällikkö toimii kassaosaston ja asiakaspalvelun esimiehenä. Hän vastaa osastonsa asiakastyytyväisyydestä ja kassamyyjien asiakaspalveluosaamisesta ja sen kehittämisestä. Kaupan rahankäsittely ja rahastuksen oikeellisuus on myös hänen vastuullaan. Oman yksikkönsä esimiehenä asiakaspalvelupäällikkö vastaa kassaosaston henkilöstöasioista sekä henkilöstön työtyytyväisyydestä ja hyvinvoinnista.

Asiakaspalvelupäällikön tehtävässä onnistuminen edellyttää ennen kaikkea hyviä esimies- ja ihmissuhdetaitoja. Tehtävään tuo oman haasteensa henkilöstön iso määrä sekä työntekijöiden joustavat työajat. Joukossa on paljon osa-aikaisia ilta- ja viikonlopputyöntekijöitä, joihin yhteydenpito ei ole aina helppoa. Osaston monipuoliset tehtävät vaativat perusteellista asiakaspalvelun ja kuluttajakäyttäytymisen tuntemista. Erinomaiset suunnittelu- ja organisointitaidot auttavat pitämään kaikki langat käsissä.

Osastopäällikkö

K-citymarketin käyttötavarapuoli jakaantuu kolmeen osastoon; pukeutuminen, koti ja vapaa-aika. Pienemmissä tavarataloissamme käyttötavaraosastoja on kaksi. Jokaisen osaston vetäjänä toimii osastopäällikkö, joka toimii samalla oman osastonsa esimiehenä.

Osastopäällikkö on vastuussa oman osastonsa asiakastyytyväisyydestä ja henkilöstönsä asiakaspalveluosaamisen ylläpidosta ja kehittämisestä varsin laajan tuotevalikoimamme osalta. Hän vastaa kokonaisuudessaan osastonsa myynnistä ja tuloksesta. Oman yksikkönsä esimiehenä osastopäällikön vastuulla on myös osaston henkilöstöasiat sekä henkilöstön työtyytyväisyys ja hyvinvointi.

Osastopäälliköltä edellytetään K-citymarketin ketjutoiminnan ja vähittäiskaupan hyvää tuntemusta. Osaston monipuoliset ja vaativat tehtävät edellyttävät suunnittelu- ja organisointikykyä, asiakaspalveluosaamista sekä kuluttajakäyttäytymisen tuntemista. Oman osaston menestyksellinen vetäminen edellyttää hyviä esimies- ja ihmissuhdetaitoja. 

Tavaratalojohtaja

Tavaratalojohtajan tehtäväkenttä on monipuolinen ja laaja. Tavaratalojohtajalla voi olla johdettavanaan jopa kaksi tavarataloa, joissa johtaja vastaa käyttötavarapuolen asiakastyytyväisyydestä, myynnistä ja tuloksesta, markkinoinnista, henkilöstöasioista ja henkilöstön työtyytyväisyydestä. Lisäksi tavaratalojohtaja kehittää ja koordinoi koko kaupan toimintaa yhteistyössä saman katon alla toimivan elintarvikekaupasta vastaavan K‑kauppiaan kanssa.

Tavaratalojohtajan tehtävässä edellytetään kykyä hallita suuria kokonaisuuksia. Tehtävään liittyy paljon haasteita suurien asiakasvirtojen, laajojen tuotevalikoimien ja jopa yli sata henkeä työllistävän yksikön johtajana. Hyvillä ihmissuhdetaidoilla ja yhteistyökyvyllä pääsee jo pitkälle, mutta tarvitaan myös vankkaa näkemystä kaupantekoon.

Tavaratalojohtajalta edellytetään kypsää ajattelutapaa ja kykyä toimintojen analysointiin ja kehittämistoimenpiteiden toteuttamiseen. Hyvä tavaratalojohtaja on jämäkkä ja energinen sekä oma-aloitteinen ja aikaansaava.