Kaikki ystävänpäivään K-Citymarketista

Ystävänpäivää eli Valentine´s Dayta vietetään vuonna 2018 keskiviikkona 14.2. Jo muinaiset roomalaiset viettivät helmikuussa hedelmällisyysjuhlaa ja joitain siihen liittyviä tapoja siirtyi myös kristittyjen Pyhän Valentinuksen päivän juhlintaan, johon nykyinen ystävänpäivä perustuu.

Valentinuksen päivä saavutti suuren suosion etenkin Yhdysvalloissa, jossa sitä vietetään pääasiassa rakastavaisten juhlapäivänä. Suomessa ystävänpäivänä juhlitaan nimensä mukaisesti ystäviä ja ystävyyttä, mutta toki osansa saavat myös pariskunnat. Suomalaiseen kalenteriin ystävänpäivä on merkitty vuodesta 1987. Ystävänpäivä ei ole virallinen liputus- tai arkivapaapäivä.

Monta tapaa muistaa ystävää

Ystävänpäivä on joulun ohella yksi vuoden suosituimpia postikorttisesonkeja ja moni muistaakin ystävää joko ostetulla tai itse tehdyllä postikortilla. Tammikuun 24. päivänä 2018 Posti julkaisee Leena Raappana-Luiron suunnittelemat ”Ystävyys on valo” -postimerkit, joiden värin ja valon täyteisissä kasvien kuvissa toistuu sydän-muoto. Postimerkit voit ostaa oman K-Citymarketisi asiakaspalvelupisteestä tai Postista >>

Lähellä asuvaa ystävää voi ilahduttaa myös värikkäillä ystävänpäiväkukilla, kuten tulppaaneilla tai ruusuilla, jotka tuovat keväistä silmäniloa kotiin.

Itse tehty ystävänpäiväkortti on erityisen ihana lahja, koska siihen käytetään ajatusta, luovuutta ja omaa aikaa. K-Citymarketin askarteluvalikoimasta löytyy kaikki tarvittava ystävänpäiväkortin askarteluun papereista ja kartongeista tusseihin, tarroihin ja glittereihin.

Ystävänpäiväksi voi askarrella ystävälle myös ihanan yllätyslahjan kuten herkkupussin hänen lempikarkeistaan tai suloisen eläinhahmokortin. Vinkit askarteluun löydät täältä >>

Herkkuja ystävälle

Ystävänpäivä on myös herkkujen juhlaa ja kahvipöydässä maistuu upea ystävänpäiväkakku, ystävänpäiväleivokset tai yhdistetyt laskiais- ja ystävänpäiväpullat. Mikset kutsuisi ystävänpäivänä kaveriporukkaa kokkaamaan ja syömään yhdessä tai istumaan iltaa nyyttärien merkeissä.

Katso K-Ruoan ystävänpäivävinkit:

Katso myös kootut ystävänpäivälahjaideat miehelle ja ystävänpäivälahjaideat naiselle!

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Vinkkejä ystävänpäivään

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Herkkuja ystävänpäivän juhlintaan

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Tuoreimmat jutut

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.