Hemmottele isää upealla aterialla

 

Isänpäivänä on mukava hemmotella isää kauteen sopivalla riistaruoalla. Hirvi, saksanhirvi, peura, kauris sekä metsälinnut ovat yleisimpiä riistaeläimiä. K-citymarket Ruoholahden liha- ja kalatiskillä ajoittain myyjänä työskentelevä intohimoisesti ruokaan suhtautuva kokki ja restonomi Hanna Vauhkonen suunnitteli isänpäivämenun lohesta, hirvestä ja suklaasta!

Isänpäivämenu

  • Lohitartaria ja wasabia
  • Härkää ja juureksia
  • Suklaakakkua ja vadelmia

Jotta koko isänpäivä ei menisi keittiössä, osan ruokalajeista voi valmistaa vaikka jo edellispäivänä. Lohitartarin, wasabikastikkeet ja suklaakakun voi tehdä valmiiksi saakka. Pääruoan kasviksetkin voi pilkkoa jo etukäteen. Isänpäiväksi jää alkuruoan kokoaminen ja koristelu, pääruoan lisukkeet, kastike ja lihan paistaminen sekä jälkiruoan koristelu. Nälkäkiukun välttämiseksi kannattaa varata ruoanvalmistamiseen tarpeeksi aikaa ja miettiä etukäteen, mitä tekee missäkin järjestyksessä. Jutun ohjeet ovat neljälle hengelle.

Iloa yhteiseen kokkaamiseen!

Lohitartar

260g graavilohta
1 kpl kotimainen syysomena
1/3 kurkkua
2 rkl tilliä
2 rkl ruohosipulia
1 sitruunan kuori

Kastike:

70g ranskankermaa
1 tl wasabia
1 rkl sitruunamehua
1/3 tl sokeria
1/3 tl suolaa

Koristeet:

40g kirjolohenmätiä
1 rs vuonankaali/salaattisekoitusta
2 rkl oliiviöljyä ja sitruunan mehua
4 kpl retiisiä
4 palaa maalahden limppua

Kuutioi graavilohi, omena ja kurkku pieniksi kuutioksi. Leikkaa tilli ja ruohosipuli hienoksi, raasta sitruunan kuori ja lisää kaikki lohimassaan. Maista tarvitseeko massa suolaa tai mustapippuria. Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Stanssaa maalahden limpusta neljä pyöreää leipäpalaa pyöreällä muotilla tai esimerkiksi piparkakkumuotilla. Kokoa lohitartar tarjoiluastialle leivän päälle muotin avulla. Asettele tartarin päälle lusikallinen kirjolohenmätiä. Leikkaa retiisistä ohuita siivuja ja pyöräytä salaatin kanssa kulhossa oliiviöljyssä ja sitruunan mehussa ja kasaa lautaselle. Annostele lopuksi kastiketta hieman tartarin päälle ja viereen.

Tartarin ja kastikkeen voi tehdä jo valmiiksi vaikka edellisenä päivänä.

Juurekset ja kastike

1 kpl iso lanttu
1 kpl iso punajuuri
2 kpl porkkanaa
4 kpl isoa shalottisipulia
6 kpl ruusukaalia
4 kpl tummia herkkusieniä
hunaja
suola
mustapippuri
tuore timjami
ryspiöljy

Kuori ja kuutioi juurekset saman kokoisiksi kuutioiksi ja laita uunivuokaan. Mausta rypsiöljyllä, suolalla, mustapippurilla, timjamilla ja hunajalla. Kuori sipulit ja leikkaa kuuteen osaan. Leikkaa sienet neljään osaan ja ota ruusukaaleista päällimmäiset lehdet pois ja leikkaa puoliksi. Kypsennä juureksia ensin 30 minuuttia 200-asteisessa uunissa (kiertoilmauunissa 175 asteessa n. 25 min.) ja lisää sen jälkeen sekaan sipulit, sienet ja ruusukaalit, sekoita ja lisää hyppysellinen suolaa ja hunajaa ja anna kypsyä vielä 15 minuuttia.

Sillä välin kun juurekset ovat uunissa, valmista kastike:

4 dl kuohukermaa
4 tl Dijon kokojyväsinappia
1,5 tl rosepippuria
1,5 tl viherpippuria
2 tl hunajaa
0,5 tl suolaa
lihan paistolientä

Keitä miedolla lämmöllä kattilassa kermaa ja mausteita, niin että kastike alkaa paksuuntumaan n.15 minuuttia. Lisää kastikkeen sekaan pihvien paistolientä.

Liha

n.700g hirven/saksanhirven/naudan sisä-tai ulkofilettä
rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria

Ota liha huoneenlämpöön tunti ennen paistamista. Ota lihasta mahdolliset kalvot pois ohut teräisellä veitsellä. Leikkaa liha neljään osaan ja painele käsin kevyesti pihvin muotoon. Kuumenna valurautapannu tai hiiliteräspannu mahdollisimman kuumaksi. Teflonpannulla voi myös paistaa, mutta parempi paistopinta tulee edellä mainituilla pannuilla. Lisää pannulle rypsiöljyä n. ruokalusikallinen. Mausta lihat suolalla ja pippurilla ennen paistamista ja asettele lihat pannulle. Paista lihoja n. 1 minuutti per puoli ja siirrä lihat uunivuokaan. Lisää pannuun kuumaa vettä 1 dl ja anna kiehua hetken ja lisää liemi kastikkeen sekaan.

Laita lihat 170-asteiseen uuniin paistomittarin kanssa. Aseta paistomittariin sisälämpötilaksi 48 astetta (n. 12 min). Kun lihat ovat saavuttaneet lämpötilan nosta ne folion sisään ja anna lämmön tasaantua n. 15 min. Näin lihoista tulee medium-kypsyisiä. Kaada uunivuoasta kirkas liemi kastikkeen joukkoon.

Kasaa juurekset, liha ja kastike kauniiksi annokseksi lautaselle.

Suklaakakku

180 g voita
180 g tummaa suklaata
150 g sokeria 
(1/2 fariinisokeri ja 1/2 tavallinen sokeri)
5 kpl luomu kananmunia
1/3 tl suolaa
40g mantelijauhoa

Koristeet:

Vadelmia
Turkkilaista jogurttia
Tuoretta timjamia

Sulata suklaa ja voi matalalla lämmöllä kattilassa. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sulaneeseen voi-suklaamassaan 1/3 osaa sokeri-munavaahdosta ja sekoita hyvin. Lisää loput vaahdosta massaan nostellen sekä mantelijauho ja suola. Sekoita massaa varovasti. Voitele ja jauhota halkaisijaltaan 24 cm kakkuvuoka tai uunivuoka ja kaada massa astiaan. Paista kakku 175 asteessa n. 20-25 minuuttia. Kakku saa jäädä vähän pehmeäksi keskeltä. Nostele lusikalla kakusta paloja lautaselle ja koristele tuoreilla vadelmilla, timjamin oksilla. Tarjoile lämmin kakku kylmän turkkilaisen jogurtin kanssa.

Tuoreimmat jutut

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Ajankohtaista

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.