Kuin sieniä sateella

Torstai 05.10.2017 - klo 13.07 - Blogissa: Pala kakkua

Moni odottaa syksyä ja metsän antimia. Syksyn kirpeät kelit ja luonnon upea väri tekevät hyvää meille kaikille – nyt kannattaa ulkoilla. Mustikat vaihtuivat puolukkaan ja kantarellit suppilovahveroon…

Retki metsään ei mennyt ihan odotetulla tavalla. Sieniä oli kuin sieniä sateella, eli paljon. Mutta eipä ollut niitä minun suosikkisieniä niin paljoa. Onneksi jonkin verran saalista kertyi. Meillä kauppansa tekee kantarelli ja suppilovahvero. Niistä ei välttämättä tarvitse tehdä mitään erikoista ruokaa, sillä ne maistuvat kotijoukoille ihan sellaisenaan paistinpannulla paistaen. Tällä kertaa kantarelleja olikin juuri sen verran, että ajattelin paistaa kermaisen kantarellipiirakan. Blogistani löydät myös todella herkullisen kantarellikeikauksen reseptin – suosittelen kokeilemaan sitäkin.

Tässä kermaisen kantarellipiirakan resepti:

Kermainen kantarellipiiras (8-10:lle)

Pohja:

125 g margariinia
3 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
50 g juustoraastetta
2 rkl kylmää vettä

Täyte:

500 g kantarelleja
1 sipuli
1 rkl margariinia
2 rkl vaaleaa balsamietikkaa
¾ tl suolaa
¼ tl rouhittua mustapippuria
200 g ranskankermaa
3 kananmunaa
100 g juustoraastetta
(ruohosipulia hienonnettuna) 

Vuoan voiteluun: margariinia

Sekoita pohjaan tulevat kuivat aineet kulhossa sekaisin. Lisää margariini ja nypi margariini ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää juustoraaste ja vesi. Sekoita, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Vältä turhaa sekoittamista. Voitele pyöreä halk. 28 cm piirakkavuoka margariinilla. Kauli tai painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Laita kylmään noin ½ tunniksi.

Puhdista ja paloittele sienet, hienonna sipuli. Paista sieniä ja sipulia pannulla, kunnes suurin osa nesteistä on haihtunut. Lisää margariini, balsamietikka ja mausteet. Hauduta ilman kantta, kunnes täyte on mehevää. Anna jäähtyä. Sekoita ranskankerma ja kananmunat kulhossa sekaisin. Lisää juustoraaste, halutessasi ruohosipulia ja kantarelliseos.

Pistele piiraspohja haarukalla ja esipaista uunin alimmalla ritilätasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia. Levitä täyte vuokaan ja tasoita pinta. Jatka kermaisen kantarellipiiraan kypsentämistä uunin keskitasolla 200 asteessa noin 25-30  minuuttia. Paistoaika riippuu vuoan koosta: mitä pienempi ja korkeampi vuoka, sitä pidempi paistoaika.

Kommentit: tämän piirasreseptin löysin Maku.fi –sivustolta. Vertailin erilaisia reseptejä ja päätin kokeilla tämän. Pari tuunauskohtaa reseptiin osui. Piiras oli helppo tehdä ja keittiöön leijaili ihana leivonnaisen tuoksu.

Eräänä päivänä keittiössäni odotti ihana yllätys; kantarelleja ja suppilovahveroita, ja reilusti. Kiitos sukulaisten ja Ypäjän metsien. Pääsin heti lempipuuhaan! Eräs suosikkiresepteistäni sienistä on kantarellipasta. Se on myös perheen lemppari. Se tulee aina tehtyä samalla tavalla, tai joku raaka-aine saattaa hiukan vaihtua. Reseptin löysin aikoinaan Ravintoraision reseptikirjasesta. Tätä lempparipastaa piti heti tehdä:

Kantarellipasta (4:lle)

vettä
½ tl suolaa
1 rkl rypsiöljyä
500 g nauhapastaa tai spagettia 

Kastike:

2 rkl rypsiöljyä
2-3 porkkanaa
1 sipuli hienonnettuna
250g kantarelleja
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl kermaa (ruoka- tai kuohukermaa)
2 dl vettä
½ kasvisliemikuutio
suolaa ja rouhittua mustapippuria
½ tl timjamia

tuoretta persiljaa hienonnettuna

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi ja valuta.

Leikkaa porkkanat ohuiksi suikaleiksi. Hienonna sipuli. Kuullota hetki porkkanoita ja sipulia öljyssä. Lisää hienonnetut sienet ja jatka kuullottamista vielä hetki, jotta ylimääräinen neste sienistä haihtuu. Sekoita joukkoon jauhot. Lisää kerma, vesi ja liemikuutio. Sekoita kunnes kastike kuumenee ja alkaa kiehua. Anna hautua hiljalleen 5-10 minuuttia. Mausta kastike ja lisää joukkoon hienonnettua tuoretta persiljaa.

Kaada huuhdeltu ja valutettu pasta kastikkeen joukkoon ja nostele kevyesti kastike ja pasta sekaisin.

Kommentit: tästä tulee reilut annokset herkkupastaa, ja on varmasti hyvää!

Illat hämärtyy yhä aikaisemmin – kynttilät loistavat ja tuovat lämpöä kotiin… Lehdet hehkuvat syksyn värejä – kurpitsa-aika lähestyy…