Jouluksi kokeiluun erikoisemmat kalat?

Perinteinen graavilohi saa jouluista makua katajanmarjasta, ja erikoisempi vaihtoehto lohelle puolestaan voi olla vaikkapa joulupöydässä tarjottava karppi.

Helsinkiläisen K-Citymarket Ruoholahden kalamestari Thomas Hemming rohkaisee kokeiluihin kalatiskillä. Hemmingin mukaan jokaisella kalalla on oma tunnusmakunsa, ja hän rohkaisee kokeilemaan esimerkiksi merikrottia, kampeloita, ostereita tai vaikkapa partamongolisimpukoita.

Mikäli mielessä on erikoisempi kalatilaus, kannattaa sen saatavuutta tiedustella noin viikoa etukäteen K-Citymarketeista.

- Jos haluaa kalaa seuraavalle viikolle, tulisi tilaus täällä Ruoholahdessa tehdä edellisviikon torstaihin mennessä. Tiettyjä tuotteita saa päivän-kahden varoitusajalla, osterit ja simpukat onnistuvat aina. Villikalojen saanti taas riippuu siitä, mitä jää verkkoon, Hemming luettelee.

Kaviaaria juhlaan

Hemmingin mukaan asiakkaat suosivat joulupöydässä perinteisiä lohituotteita sekä silliä. Erikoisempaa tarjottavaa havittelevat saattavat kuitenkin laittaa joulupöytään lohen sijasta karpin. Karppeja myydään joulun aikaan K-Citymarket Ruoholahdessa noin kymmenkunta.

- Onhan se erikoisempaa, jos iskee karpin joulupöytään. Sen maku on ihan hyvä, särkikalamainen. Lisäksi kasvussa ovat olleet myös erilaiset kaviaarit, joita saa monessa eri hintaluokassa.

Hemming suosittelee joulupöytään Karelian Kaviaarin tuotteita, joiden kilohinnat vaihtelevat 2000 ja 3000 euron välillä. Näin ollen 30 gramman purkki kaviaaria lähtee edullisimmillaan mukaan 30 eurolla, kallein purkki puolestaan 90 eurolla.

- Kaviaarissa on voimakas oma maku, ja sitä ostetaan esimerkiksi hääpäivän tai muun juhlan kunniaksi, Hemming kertoo.

Suomalaisista kaloista nousussa ovat myös Inarijärvestä nostetut kalat. Hemmingin mukaan Inarijärven kala on maultaan erittäin raikasta, ja sen parempi saatavuus johtunee logistiikkaketjun tehostetusta toiminnasta.

- Villi kala kiinnostaa ainakin meillä Ruoholahdessa paljon.

Graaviloheen uutta makua

Perinteiseen graaviloheen saa Hemmingin mukaan jouluista vivahdetta katajanmarjan ja rosmariinin avulla. Siinä missä perinteinen graavilohi tarjotaan usein valkopippurin, suolan, sokerin ja tillin kanssa, suosittelee Hemming kokeilemaan niiden sijasta kalan maustamista sekoittamalla puolisen desilitraa katajanmarjoja sekä saman verran rosmariinia.

- Mitä enemmän mausteita laittaa, sitä voimakkaamman makuinen kalasta tulee. Sitten vain suolaa ja sokeria päälle, hän neuvoo.

Hemming vahvistaa asiakkaiden olevan entistä kiinnostuneempia kalan alkuperästä, ympäristöystävällisyydestä ja terveellisyydestä. Erityisen suosittuja ovat tällä hetkellä kotimaisella rehulla ruokitut Benella-kalat. Hemming vinkkaa myös lukemaan kalatiskin tuotteista lisätietoa netistä Kalaopas.fi-sivustolta.

- Sivustolta kannattaa käydä katsomassa tietoja kaloista: missä ne elävät ja mistä ne tulevat. Kalat on myös luokiteltu eri luokkiin, emmekä myy laisinkaan punaisella listalla olevia uhanalaisia tai kaloja, joiden tuotanto on kuormittavaa ympäristön kannalta.

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Tuoreimmat jutut

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Ajankohtaista

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.