Proteiinitrendi näkyy leipäosastolla

Joko maistoit sirkkaleipää? Ajankohtaisimmat leipätrendit liittyvät tuotteisiin, joihin on leivottu muutakin kuin viljaa.

Oululaisen K-Citymarket Kaakkurin leipäosaston päällikkö Esko Junttila kertoo, että esimerkiksi Kaakkurissa suosittuja, kaupan omassa myymäläleipomossa leivottavia tuotteita ovat cashew-pähkinöitä tai juureksia sisältävät leivät.

- Erityisen suosittu on tällä hetkellä porkkana-punajuuri-kauraleipä. Kaura itsessään nostaa jatkuvasti suosiotaan, kuten myös Fazerin cashew-karpalosämpylä, hän listaa.

Karpalot, pähkinät tai juurekset eivät suinkaan ole ainoita lisäyksiä, joita kuluttajat toivovat leipäänsä. Maailmalla kasvava trendi on nimittäin hyönteisten käyttö ruokaan - niin erikoiselta kuin se ehkä kuulostaakin. Suomessa heinäsirkkoja leivotaan leipään ensimmäisenä maailmassa.

- Eteläisemmässä Suomessa sirkkaleipää saa noin kymmenestä K-Citymarketista, tänne pohjoiseen leipää on odotettavissa ensi vuoden puolella. Pääsin jo maistamaan sirkkajauhosta leivottua leipää, ja se oli hyvän makuista, Junttila kertoo.

Erityisen kiinnostavan sirkkaleivästä tekee itse sirkkojen lisäksi niiden sisältämät kuitu- ja proteiinipitoisuudet, siis asiat, joita valistunut kuluttaja leivältään toivoo. Tällä hetkellä sirkkoja ei vielä pystytä saamaan leipään kotimaisena tuotantona, mutta Junttila arvelee tämänkin asian muuttuvan tulevaisuudessa.

Proteiinipitoista sirkkaleipää saa tällä hetkellä valikoiduista pääkaupunkiseudun K-Citymarketeista. Sirkkaleipää löytyy ainakin Helsingin Kampin ja Eastonin, Espoon Sellon ja Ison Omenan sekä Vantaan Myyrmäen K-Citymarketista.

Maista leipää sellaisenaan

Vaikka heinäsirkkaleipää ei vielä valmistukaan K-Citymarket Kaakkurissa, valmistuu sen sijaan marketin myymäläleipomossa päivittäin viitisenkymmentä tuotetta seitsemän ammattileipurin valmistamana.

Valtaosa tuotteista leivotaan paikan päällä aivan taikinasta lähtien, muutamiin tuotteisiin taikina tulee pakasteena kotimaiselta Fazerin tehtaalta.

- Täältä tulevat vaniljapullat, kierrepullat, korvapuustit, piparitäytepullat ja pitkot. Suolaisista paikan päällä leivotaan esimerkiksi croissantit, erilaiset sämpylät sekä paprika-juustotäytteiset pikkupitsat, Junttila listaa.

Joulupöydässä Junttila ei sirkkaleipää välttämättä tarjoaisi, vaan vinkkaa tarjottavaksi oululaisen perinteen mukaista rieskaa. Mikäli rieska tuntuu vieraalta valinnalta, vannoo Junttila esimerkiksi joululeivän tai perinteisen ruisleivän nimeen.

- Ihmiset tykkäävät helpoista ja valmiiksi viipaloiduista leivistä, mutta jouluna limppu otetaan kokonaisena pöytään. Ruisleivistä suosittelen joulupöytään esimerkiksi Porokylän leipomon Ruisevästä, jossa on mukavaa makua ja ruista hyvässä suhteessa.

Leipään liittyvää reseptiä kysyttäessä Junttila mainitsee esimerkiksi kalatäytteiset rieskarullat, mutta suosittelee maistamaan leipätuotteita aivan sellaisenaan, pelkkä vesi kyytipoikana.

- Hyvän ruoan kanssa leipä ei kaipaa seurakseen muuta kuin ehkä hitusen tuorejuustoa, voita tai margariinia. Leipä on myös loistava ja terveellinen välipala, joka hiilihydraattien ansiosta siirtää nälkää sopivasti, hän sanoo.

Esko Junttila suosittelee joulupöytään perinteistä joululimppua, joka ostetaan juhlan kunniaksi kokonaisena.

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Tuoreimmat jutut

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.