Kevään 2018 sisustustrendit

Anna värien loistaa! Tänä keväänä luotetaan klassiseen siniseen. Sen rinnalla säteilevät utuiset pastellit sekä raikkaat, hehkuvat värit.

Kokonaan valkoinen sisustus saa tänä keväänä väistyä värien tieltä. Pääosassa tunnelmanluojana ovat sinisen sävyt, joita piristävät raikas keltainen, hehkuva vihreä sekä maanläheinen harmaa. Myös utuiset pastellit, erityisesti liilan sävy, ovat nyt trendikkäitä.

Kevään trendiväri tumma sininen sopii erinomaisesti yhteen muiden sinisen sävyjen kanssa. Se raikastuu beigellä tai valkoisella ja antaa kontrastia esimerkiksi vaaleanpunaiselle. Ajaton ja klassinen sininen näyttää kauniilta puun, pellavan ja konjakinvärisen nahan rinnalla.

Pitkään hallinneen vaalean, pelkistetyn ja skandinaavisen tyylin rinnalla suositaan tänä vuonna esimerkiksi 20-luvun art deco -vaikutteita, kuten kultaa ja muita jalokivivärejä sekä kiinnostavia kuvioita. Materiaaleista muodikkaimpia ovat nahka ja sametti sekä erilaiset luonnonmateriaalit, kuten puu, villa ja savi. Kukkaruukusta lainattu terrakotan sävy on Tikkurilan valitsema Vuoden väri 2018.

Keväällä ajankohtaisia ovat luonnon inspiroimat kuviot, kukat ja okset maljakoissa. Leikittele sisustuksessa kontrasteilla: vaaleilla ja tummilla väreillä, pehmeillä ja kovilla muodoilla ja materiaaleilla. K-Citymarketin Hemtex 24h -mallistosta löydät erilaisia kuoseja, joita on helppo yhdistää toisiinsa.

Tutustu Hemtex 24h -mallistoon omassa K-Citymarketissasi!

Kodin uusi tyyli Hemtex 24h -tuotteilla

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Vinkkejä viihtyisään kotiin

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Mywear-mallisto koko perheelle

Tuoreimmat jutut

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Ajankohtaista

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.