Kotimaista kosmetiikkaa

Kotimaista kosmetiikkaa

Heleyttävät suosikit kesään kotimaiselta kauneuden asiantuntijalta

Kotimaisuus on Lumenelle yksi tärkeimmistä arvoista. Tiesitkö, että Lumenen oma tehdas sijaitsee Suomessa, Espoon Kauklahdessa? Lumene pyrkii kehittämään tuotteensa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja onkin toiminut jo 20 vuotta kosmetiikan kiertotalouden pioneerina esimerkiksi hyödyntämällä tuotteissaan teollisuuden sivuvirtoja ja kehittämällä entistä vastuullisempia pakkausvaihtoehtoja. Tänä päivänä Lumene hyödyntää tuotteissaan noin 40 erilaista pohjoista raaka-ainetta, joista puolet on kehitetty elintarvike- ja metsäteollisuuden sivuvirroista ja esimerkiksi Lumenen kasvovoiteet on pakattu biopohjaiseen purkkiin*. 

Lumene digiarticle 1

HELEYTTÄVÄT LUMENE NORDIC-C [VALO] -TUOTTEET 

Myös ikoniset Lumene Nordic-C [Valo] -ihonhoitotuotteet valmistuvat myymälöiden hyllyille Lumenen oman tehtaan tuotantolinjoilta. Nämä C-vitamiinin ja pohjoisen lakan yhdistelmällä tehostetut tuotteet heleyttävät ja virkistävät ihoasi. Tuotteet sisältävät jopa 98 % luonnollista alkuperää olevia raaka-aineita ja runsaasti elintarviketeollisuuden sivuvirroista saatuja ainesosia. Esimerkiksi näissä tuotteissa hyödynnetty lakan siemenuute on valmistettu käsin poimituista lakoista saaduista siemenistä, joita syntyy mehun valmistuksen sivuvirtatuotteena. Tuotteiden pakkauksiin on myös kehitetty vastuullisempia vaihtoehtoja ja löydät esimerkiksi sarjan kasvovoiteet biopohjaisista purkeista*, jotka tehdään metsäteollisuuden sivuvirtana saadusta mäntyöljystä. 

*Massataseeseen perustuva sertifioitu arvoketju 

Lumene digiarticle 2

BESTSELLER LUMENE NORDIC-C [VALO] KIRKASTAVA HYALURONITIIVISTE 

Aloita ihon puhdistuksen jälkeen heleyttävä ihonhoitorutiini ikonisella Lumene Nordic-C [Valo] Kirkastavalla hyaluronitiivisteellä, joka sopii kaikille ihotyypeille. Tämä suosikkiseerumi kliinisesti testatusti** heleyttää ja tehokkaasti kosteuttaa ihoasi ja auttaa tekemään siitä tasaisemman, täyteläisemmän, sileämmän ja hehkuvamman näköisen. Kuten muissakin tuotteissaan, myös tässä seerumissa Lumene on hyödyntänyt osaamistaan ja tietämystään luonnollisista ja teollisuuden sivuvirroista saaduista raaka-aineista. Tuotteen vegaaninen koostumus sisältää 96 % luonnosta peräisin olevia raaka-aineita ja 70 % sen ainesosista tulevat teollisuuden sivuvirroista. Seerumin pakkauksessa on myös käytetty kierrätettyjä ja kierrätettäviä materiaaleja. Esimerkiksi tuotteen pullo on valmistettu 25-30 % kierrätetystä lasista. 

**Kliininen asiantuntija-arviointi n=28, 4 viikkoa 

Ilmainen toimitusyli 59€ pakettiautomaattitilauksiin
Monipuoliset maksutavatnyt myös lasku tai erämaksu
Palautusaika30 päivän palautusoikeus
Asiakaspalvelussammesaat aina palvelua suomeksi