Isänpäivälahjat 7 erilaiselle isälle

Isänpäivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 12.11.2017. Isän voit yllättää paitsi herkullisella isänpäivän aamiaisella, myös isälle sopivalla lahjalla. K-Citymarketista löydät paljon suosittuja lahjaideoita kuten kirjoja, pehmeitä paketteja, tuoksuja ja lahjapakkauksia, partakoneita sekä muita kodin elektroniikkatuotteita. Kokosimme yhteen lahjaideoita kuudelle eri tyyppiselle isälle.

1. Sporttinen isä

Urheilusta pitävälle isälle löytyy K-Citymarketista paljon lahjaideoita niin ulko- kuin sisätreeniinkin. Hyvät välineet, kuten tuliterät lenkkarit, tekevät harrastamisesta entistä mukavampaa! Lahjan vaikkapa salibandya, jääkiekkoa, jalkapalloa tai kuntosalia harrastavalle isälle saat helposti vapaa-ajan osastolta kauppareissun yhteydessä.

Tuotteillamme oleva 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus auttaa, mikäli isän koko tai suosikkimerkki kaipaa pientä viilausta vielä lahjan ostamisen jälkeen. Isänpäivän reippaan urheilun jälkeen maistuu isänpäivälounas!

2. Elektroniikkaisä

Kodin elektroniikkatuotteista pääsee nauttimaan isän lisäksi usein myös koko perhe! Isommalle isänpäivälahjabudjetille sopivat esimerkiksi kannettava tietokone, tabletti, älypuhelin tai bluetooth-kuulokkeet tai -kaiuttimet. Pienempään budjettiin taas istuvat esimerkiksi sähköhammasharja, perinteinen parranajokone, kätevä partatrimmeri, kotiparturi tai vaikkapa tietokonelaukku. Elektroniikasta pitävälle, sporttaavalle isälle oiva isänpäivälahja on sykemittari. Terveyttä arvostava isä ilahtuu vaikkapa laadukkaasta verenpainemittarista.

3. Peli-isä

Peleistä pitävälle isälle löydät lahjaksi niin tietokone- ja konsolipelejä kuin koko perheen lautapelejäkin. Jos isällä (tai lapsilla!) jo on pelikonsoli, hyvä lahjaidea voi olla tämän syksyn uutuuksista esimerkiksi Gran Turismo Sport (PS4), FIFA 18 tai NHL 18 -peli. Meiltä löydät toki myös itse pelikonsolit sekä ohjaimet, kuulokkeet ja muut oheistarvikkeet. Uusi Nintendo Switch -pelikonsoli on oiva lahja koko perheen pelaamiseen. Perinteisistä lautapeleistä valikoimassamme on pelejä niin koko perheen illanviettoihin kuin aikuisten strategisia lautapelejäkin.

4. Ruoanlaittaja-isä

Isäkin tykkää kokata - monesti etenkin viikonloppuisin! Kunnon pihvit paistuvat esimerkiksi uusilla Masterpro Gravity -pannuilla joissa on kestävä mineraalivahvisteinen pinnoite Shot Blasting -teknologialla. Hyvä veitsisetti, miehekkään värinen essu tai patakintaat sekä herkulliset keittokirjat sopivat myös kotikeittiön Master chef -isän lahjapakettiin. Meiltä löydät myös laajan valikoiman keittiön pienkoneita. K-Ruoka.fista isäkin löytää herkullisia reseptejä koko perheelle.

5. Kahvihifistelijä-isä

Kahvista pitävälle isälle löydät niin perinteisiä kahvinkeittimiä kuin myös kapselikeittimiä ja kahvimyllyjä. Näitä voit tarvittaessa käyttää avuksi myös isänpäivän aamiaisen loihtimiseen. Itse kahvinkeitinten lisäksi löydät meiltä persoonallisia kahvikuppeja, paljon erilaisia herkullisia kahvilaatuja sekä tarvikkeita isänpäiväaamiaisen loihtimiseen kuten vohvelirautoja sekä leivänpaahtimia. Katso myös herkulliset isänpäivän leivonnaiset kahvin seuraksi K-Ruoka.fista.

6. Lukemisesta pitävä isä

K-Citymarketeista löydät laajan kirjaosaston aina tuoreine uutuuksineen! Olipa isä sitten ruoanlaiton, dekkarien, sotakirjojen tai tietokirjojen tai muun kirjallisuuden ystävä, meiltä löydät lahjan saajalle varmasti mieluisaa luettavaa.

Marraskuun 2017 TOP 6 -kirjat:
1. Ilkka Remes: Vapauden risti
2. Dan Brown: Alku
3. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi
4. Esa Sirén: Törnin sissit
5. Mitä Missä Milloin 2018
6. Lee Child: Raaka laki

7. Isoisä

Lastenlasten tekemän isänpäiväkortin lisäksi isoisälle mieluisia lahjoja löydät paljon vaikkapa K-Citymarketin vaateosastolta ja uudesta mywear-mallistosta. Kaikenikäisten suomalaisten suosikit, Reino-tossut, pitävät pintansa ja talven tullen pehmeitä kylpytakkeja, villapaitoja, hanskoja sekä pipoja tarvitsee niin vauva kuin vaarikin. Myös suosikkikirjat ovat hyviä lahjaideoita vaarille!

..eivätkä ideat siihen lopu

Isänpäivälahjoiksi sopivat erinomaisesti myös:

  • Näppärä Ristomatti Ratia -kietaisupyyhe
  • Ruudulliset mywear-flanellihousut
  • Puma collegetakki tai huppari
  • Halti Capo -vaelluskengät
  • Bath & Body collection joulukalenteri
  • David Beckham -lahjapakkaus

Tervetuloa isänpäiväostoksille K-Citymarketiin! Katso oman kauppasi aukioloajat >>

Vinkit onnistuneeseen isänpäivään

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Tuoreimmat jutut

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Kerää leimoilla Iittalan Taikaa